Meidän kaikkien elämä on erilaista. Ja kun puhutaan vaikkapa pyykkihuollon järjestämisestä elämäämme, ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa patenttiratkaisua. Ei ainakaan tähän mennessä.
Electrolux TimeManager™ on yhtä yksinkertainen kuin se on nerokaskin. Valitset ensin normaalisti pesulämpötilan. Seuraavaksi valitset yhden kahdeksasta asetuksesta, riippuen kuinka paljon sinulla on aikaa käytettävissäsi tai kuinka likaisia vaatteesi ovat. Lopuksi tarkistat kätevästä T-paita kuvakkeesta kuinka likaisesta pyykistä pesukoneesi selviää antamasi ajan puitteissa.
Joskus vaatteesi eivät ole juurikaan likaisia, ne vain tarvitsevat hieman raikastusta. TimeManager™ :in avulla voit valita esimerkiksi paidoillesi kaikkein lyhyimmän asetuksen ja ennen kuin huomaatkaan, ne on jo pesty ja valmiina kuivumaan.
Vaikka TimeManager™ hallitseekin pienet ja nopeat pesut mennen tullen, se ei tarkoita sitä etteikö se pesisi tehokkaasti myös muun kaltaisia pesuja. Inverter-moottorin, suuren täyttöaukon ja 8 KG kapasiteetin ansiosta voit pestä kaikkein suurimmatkin pyykkieräsi todella helposti.
Et tuhlaa tarpeettomasti yliääräistä vettä, koska pystyt täysin vapaasti asettamaan pesuajan ja tarvittavan ohjelman – ja Luonto Äiti kiittää sinua.
Jos ajanhallinta ei ole se sinun juttusi ja haluat käyttää normaalisti koneen automaattiasetuksia, ei huolta. TimeManager™ mahdollistaa sinun vaihdella eri toimintatapojen välillä napin painalluksella.
Ota koko tiimisi mukaan ja tee pyykkipäivästä hieman mukavampi
Lue elämäntyylioppaamme
Kun sinulla ei ole paljoa aikaa käytössäolet kuitenkin vain kolmen askeleen päässäpyykinpesun taivaasta.
Lue lisää
Sinä päätät pesuajan.
Ota pyykinhuolto täydelliseen hallintaan
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä 5,5 kg, Time Manager2, Eko-pesu, Iso LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 57 dB(A)
Lisätietoa
Saatavissa
Time Manager
Maksimi linkousnopeus: 1400 k/min
Iso LCD-näyttö
Pehmeästi avautuvat rummun siivekkeet
Voit vertailla kerralla enintään neljää samantyyppistä tuotetta
Enintään neljä samantyyppistä tuotetta
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1300 k/min, Täyttömäärä 5,5 kg, Time Manager2, Eko-pesu, Iso LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 57 dB(A)
Maksimi linkousnopeus: 1300 k/min
A+ -energialuokka (laskennallinen luokka pesussa), B-energialuokka pesu+kuivaus, A-pesutulos, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä (pesu/kuivaus) 8/6 kg, Time Manager 2, Inverter-moottori, Suihkupesu, Automaattiset kuivausohjelmat, Iso LCD-näyttö.
Inverter-moottori
Kondensoiva kuivaustekniikka
Suihkupesutekniikka
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä 6 kg, Time Manager2, Eko-pesu, LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 54 dB(A)
LCD-näyttö
Pesuohjelmat ja valinnat: Valko/kirjopesu säästö|Kirjopesu/siliävät tekstiilit|Vapaa-aika|Urheilu|Urheilu kevyt|Käsinpesu|Silkki (käsinpesu)|Käsinpesu|Huuhtelu|Veden poisto|Linkous|On/off|Valko/kirjopesu|Kirjopesu/siliävät tekstiilit|Hienopesu
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä 6 kg, Eko-pesu, LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 56 dB(A)
Pesuohjelmat ja valinnat: On/off|Valko/kirjopesu 90°|Valko/kirjopesu 60° säästö|Valko/kirjopesu 60°|Käsinpesu kylmä|Huuhtelu|Veden poisto|Linkous|Pikaohjelma 30°|Kirjopesu/siliävät tekstiilit 30°|Kirjopesu/siliävät tekstiilit kylmä|Hienopesu 40°|Hienopesu
Käsinpesuohjelma
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1200 k/min, Täyttömäärä 6 kg, Time Manager2, Eko-pesu, LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 56 dB(A)
Maksimi linkousnopeus: 1200 k/min
A++ -energialuokka, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä 7 kg, Time Manager2, Eko-pesu, LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 56 dB(A)
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1200 k/min, Täyttömäärä 5,5 kg, Time Manager 2, Eko-pesu, LED-merkkivalot, Äänitaso pesussa 57 dB(A)
A+ -energialuokka, Linkousnopeus 1400 k/min, Täyttömäärä 8 kg, Time Manager2, Inverter-moottori, Eko-pesu, LCD-näyttö, Äänitaso pesussa 54 dB(A)